Yksi suurimmista syistä siihen, miksi Jayceon ”The Game” Taylor iskee niin laajaan kuulijakuntaan, piilee miehen rap-fanin kaltaisessa asenteessa ammattiinsa. Game rappaa kuin fanin perspektiivistä. Joitakin se ärsyttää, mutta samalla tätä kautta Comptonin kasvattiin on edes jotakin tarttumapintaa, joka auttaa syventymään hänen musiikkiinsa.

Biisilista
01. Intro
02. LAX Files
03. State of Emergency feat. Ice Cube
04. Bulletproof Diaries feat. Raekwon
05. My Life feat. Lil Wayne
06. Money
07. Cali Sunshine feat. Bilal
08. Ya Heard feat. Ludacris
09. Hard Liquor (Interlude)
10. House of Pain
11. Gentleman’s Affair feat. Ne-Yo
12. Let Us Live feat. Chrisette Michelle
13. Touchdown feat. Raheem DeVaughn
14. Angel feat. Common
15. Never Can Say Goodbye feat. LaToiya Williams
16. Dope Boys feat. Travis Barker
17. Game’s Pain feat. Keyshia Cole
18. Letter to the King feat. Nas
19. Outro

“LAX”-albumilla Game osoittaa kasvua ja jatkuvaa kehittymistä.

Kolmas albumi on siitäkin merkittävä, että se sisältää pientä piikittelyä Dr. Dren suuntaan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Game on alkanut ilmaista turhautumistaan entistä mentoriaan kohtaan. Dre on käytännössä unohtanut Gamen “Documentary”-albumin jälkeen. “The Doctor’s Advocatella” Game vielä käänsi tämän edukseen Drelle suunnattuna anteeksipyyntönä, mutta LAX:lla miehen turhautuminen kohteluunsa nostaa päätään. Game riimittelee ”Tell Dr Dre to pick up the phone, before I climb through his window like *igga I’m home” entisen Blink 182:n rumpalin Travis Barkerin kanssa tehdyssä jäätävän kovassa Dope Boys biisissä. Dre saa muuallakin hieman kuittia.

THE GAME FT. TRAVIS BARKER - DOPE BOYS

50 ja G-Unit sen sijaan pääsevät vähällä. Game todennäköisesti katsoo, että G-Unitin viimeisimpien albumien levymyynnit ovat olleet niin surkeita, että yksikön dumaaminen olisi jo liian julmaa. 50:n kykyä tehdä tarttuvia kertsejä on kuitenkin taito, jota Game edelleen kaipaa.

Young Buckia ei levyllä sentään kuulla, mutta Raekwon liekittää loistavaa Bulletproof Diaries biisiä, Common toimii yllättävän hyvin Kanyen tuottamassa Angel-kappaleessa ja tulessa oleva Ludacris pelastaa muutoin heikon Ya Heardin. Talousvaikeuksissa painiva Scott Storch ei ole menettänyt kykyään rakentaa tarttuvia biittejä. Let us Live on yksi parhaista Storchin biiteistä vuosiin.

Nasin “Hip Hop is Dead” -albumilla Game onnistui jättämään itsensä Nasir Jonesin, ironisesti, Dr. Dren tuottamalla Hustlers-biisillä, varjoonsa. Nyt Nas kuittaa huikealla Martin Luther Kingiä käsittelevällä Letter to The King kappaleella, joka on yksi albumin tiukimmista biiseistä. Hi-Tekin järkyttävän tunnelmallinen ja hypnoottinen tausta on timanttia ja hyvä lopetus albumille. Samalla Letter to the King on samalla tavalla kuin “Documentaryn” lopettava Like Father, Like Son, yksi harvoista henkilökohtaisemmista Gamen kappaleista. Game haastaa Letter to The Kingillä itsensä enemmän kuin perusbangereilla, ja tätä olisin toivonut kuulevani enemmän miehen kolmannella albumilla.

“LAX”:ää vaivaa sama ongelma kuin kaupunkia, jolta nimi on otettu – se on turhan iso ja leviää joka suuntaan. Kovin usein rap-albumien ongelmana on liiallinen filleribiisien määrä, josta LAX myös kärsii. Ehkäpä tällä saralla Dr. Dresta oli tuottajana eniten hyötyä. LAX sisältää 16 biisiä, intron, outron ja interluden. DMX aloittaa ja lopettaa levyn rukouksiin. Albumilta olisi kevyesti voinut leikata muutaman biisin tai korvata ne mixtapeilla kuulluilla biiseillä, joissa Game on huomattavasti nälkäisempi kuin esimerkiksi väsyneillä Money- ja Gentleman’s Affair biiseillä. “LAX:n Special Editionin” mukaan tulee vielä neljä lisäbiisiä, joista Irv Gottin tuottama Nice ja Ne-Yon kanssa vedetty Camera Phone ovat tarttuvia ralleja.

Heikoista hetkistä huolimatta “LAX” on hyvä albumi, selvästi parempi kuin “Doctor’s Advocate”, joka povaa hyvän Gamen uralle, joka ei varmasti pääty tähän albumiin.

4 / 5

Teksti: Thomas Puha