• This is a thumbnail
    17
    Elo

    Blockfest oli loppuunmyyty

    Kirjoittanut Mikko, 17 Elo 2008, kello 12:37

    Eilen ensimmäistä kertaa järjestetty Syvällä Pelissä Blockfest oli heti loppuunmyyty. Viikonvaihteen sääennusteiden vastainen sade ei haitannut, kun Tampereen Tullikamarille kerääntyi täysi tupa ihmettelemään historian siipien havinaa. Tapahtumassa nimittäin tehtiin lupaustensa mukaisesti historiaa, kun pääestradille kipusivat keikkalavoille palannut Fintelligens ja aikuistunut Gee (ent. Pikku G) ensimmäistä kertaa pitkän taukonsa jälkeen. Viimeisen esiintymisensä tehnyt Kapasiteettiyksikkö ei halunnut jättää estradia lähes ollenkaan.

    - Olo on klassisesti väsynyt, mutta onnellinen. Kokemukset olivat niin positiivisia, että ensi vuodeksi harkitsemme Blockfestin järjestämistä kaksipäiväisinä, Syvällä Pelissä -organisaation edustaja Kalle Kallonen sanoo.

    Kesällä muita tapahtumia vaivanneet artistien peruuntumiset olivat myös historiaa, kun tapahtuman päätti kiitelty virginialaisduo Clipse. Veljekset Pusha T ja Malice tulivat vakuuttuneiksi musiikkilajin suosiosta maassamme. Festivaaleilla nähtiin myös toinen veljeskaksikko, kun porvoolainen Näkökulma juhlisti uuden “Elä unelmaa tai kuole mukana” -albuminsa julkaisua pääestradilla. Ensimmäistä kertaa hiphopin historiassa mm. Tampereen Pakkahuone täyttyi viimeistä sijaa myöten. Pääosin täysi-ikäisistä koostunut yleisö eli mukana noin 20 artistin musiikillisessa ilotulituksessa, suuresta kävijämäärästä huolimatta järjestyshäiriöt olivat minimissään.

    Blockfestin järjestäjätaho Syvällä Pelissä haluaa kiittää kaikkia artisteja, kävijöitä ja työntekijöitä onnistuneesta päivästä. Toivottavasti kukaan ei joutunut jonottamaan liian kauan, pyrimme reagoimaan aikaisin tulleeseen väenpaljouteen nopeasti siirtämällä Loost Koosin esiintymisen pääestradille. Tämän takia Joniveljen keikka Klubilla meni valitettavasti Loost Koosin kanssa päällekäin, pahoittelemme tapahtunutta. Näistä kokemuksista otetaan oppia ja olemme ensi vuonna viisaampia. Ensi kerraksi tilaamme vielä auringon hellimään festivaalikävijöitä!

    Iso kiitos ja nähdään ensi vuonna!

    0 KOMMENTTIA

     

    Lisää kommentti
    Sinun täytyy kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.