-
15
EloClipsen etujoukot maassa
Kirjoittanut Mikko, 15 Elo 2008, kello 13:10
Blockfestin pääesiintyjän virginialaisduo Clipsen etujoukot ovat jo saapuneet maahan. Esiintymisalueeseen päivää aikaisemmin tutustumaan tulivat mm. DJ Rick Geez sekä hypeman Ab-Liva, joka tunnetaan myös osana juuri levynsä julkaissutta Re-Up Gangia. Studiossa uutta albumiaan äänittävä veljeskaksikko Pusha T ja Malice saapuvat Suomeen sittenkin lauantain puolella.
Suomalaisesiintyjien voimin nähdään kaksi mielenkiintoista comebackia, Elastisen ja Iso H:n Fintelligensin paluu sekä Gee-nimeen vaihtaneen aikuistuneen Pikku G:n ensimmäinen keikka vuosiin. Kapasiteettiyksikkö jättää puolestaan jäähyväiset. Mukana on myös tällä viikolla Suomen virallisen latauslistan ennätyksen tehnyt Cheek, Liekeissä-kappale on nyt ollut yhtäjaksoisesti yhdeksän viikkoa ykkösenä.
Ensimmäistä kertaa järjestettävä Blockfest-kaupunkifestivaali tulee täyttämään lauantaina 16.8. Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneen ja Klubin, lippuja on myyty ennakkoon kolme neljäsosaa. Lippuja on kuitenkin varattu myyntiin myös portille, kun Blockfest aukaisee ovensa klo 12. Estradit sijaitsevat sisätiloissa, joten säänvaihtelut eivät vaikuta festivaalin onnistumiseen.
Blockfestin lipunmyyntipisteet ja tarkemmat esiintymisaikataulut:
www.blockfest.fiLähde: Oma
-
KATEGORIAT
Artikkelit
Big Wing inc.
Blogit
Cheek
Chyde
DVD
Haastattelut
Levyarvostelut
Mike Lawry
Raimssi
Reportaasit
SP
Steen1
Syvällä Pelissä
Uutiset
Video
Audio
Kuvat
UUSIMMAT
Uniikilta mixtape, kuuntele maistiainen
EXCLUSIVE: Uniikki x Cheek x TPH x
Tykopaatin levy 3.12
Diamond Party lauantaina
Mista S perjantaina YleX:llä
Huge L:n vinyyli 1.12
EXCLUSIVE: Eeegac vs. Paramore
Vuoden parhaat musavideot 10-1
Vuoden parhaat musavideot 20-11
Vuoden parhaat musavideot 30-21
ARKISTO
MAINOKSET
-
© Copyright 2005-2008 Syvällä Pelissä.
Syvällä Pelissä
Info
Blockfest
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
Foorumi
Yleinen keskustelu
Syvällä Pelissä
Kotimainen musiikki
Ulkomainen musiikki
Tapahtumat
Audiosi
Tuottaminen
Kirpputori
Kauppa
Etusivu
Studio
Tietoa

