• This is a thumbnail
    27
    Hei

    Paljon uusia Monsp-julkaisuja

    Kirjoittanut Mikko, 27 Hei 2008, kello 12:34

    Suomalaisen rap-musiikin suosituin pienlevy-yhtiö Monsp Records julkaisee lafkansa artisteilta paljon uutta materiaalia tulevan syksyn aikana. Tänä vuonna jo Pyhimyksen, Huge L:n, Loost Koosin, Edun & DJPP:n, Spürman sekä Ruudolfin platat ulostanut Monsp keskittyy seuraavaksi reggae/dancehall-artisti Nopsajalan mixtapeen, Loost Koosin remix 12″:een sekä Villen (Ville Kalliosta) toiseen kokopitkään.

    NOPSAJALKA ON TONTILLA TAAS

    Vuonna 2006 debyyttisoolonsa “Tontilla taas” julkaissut Nopsajalka luetaan suomi-reggaen saralla jo pioneeriksi. Mies on toiminut esimerkiksi laulajana Soul Captain Bandissa sekä tuottajana Kapteeni Ä-nen ja Ghetto Blaster Soundin rytmien takana. Debyyttinsä jälkeen Nopsajalkaa on nähty harvemmin keikoilla, kunnes mies aktivoitui alkuvuodesta sekä lavoilla että studiossa. Työn tuloksena syntyi mikkimiehen ja Dj Svengalin kokoama mixtape, mikä sisältää “Tontilla taas” -levyn biisejä uusilla vokaaleilla ja uusilla taustoilla. Lisäksi joukossa on vanhempaa Nopsaa höystettynä muutamilla näytteillä tulevasta, sillä Nopsajalan seuraavan soolon on määrä ilmestyä vuonna 2009. Mixtapen julkkareita vietetään 30.8.2008 Kuningassoundi -klubilla, Helsingen terassilla ja lisäinfoa levy-yhtiön toimesta tulossa pian.

    LOOST KOOSIA REMIXATTUNA VINYYLILLÄ

    Aiemmin keväällä toisen pitkäsoittonsa julkaissut helsinkiläiskolmikko Loost Koos pysyttelee kesälläkin ahkerasti sorvin ääressä. Keikkailun lomassa MC Särrestä, Dj Arsista ja Väiskistä koostuva trio on saanut aikaiseksi kaksitoistatuumaisen remix-vinyylin “Ei väistetä jos ei tunneta” -albumin kuudesta biisistä. Remixaajina ovat toimineet muun muassa Jesse, Ceebrolisticsien Roope K sekä Kemmurun Aksim. Julkaisuajankohdaksi vinskalle on valittu syyskuu, jota ennen LK:n herroja nähdään livenä muun muassa Pipefesteillä sekä Syvällä Pelissä Blockfesteillä.

    MYÖS VILLE KALLIOSTA PALAA

    Vuonna 2006 kiitellyn “100 x 200 MG” -kokopitkän julkaissut Ville Kalliosta (kuvassa) palaa julkaisurintamalle syksyllä. Liisanpuistostakin tutun MC:n toinen soolo on nimeltään “Sano”. Valitettavasti Villen informaatiopitoisten sivujen Kuulumiset-osio on epäkunnossa, joten emme pääse tonkimaan miehen mietteitä levytysprosessista tai ajasta debyytin jälkeen. Lisäinfoa odotellessa kannattaa kuitenkin tarkastaa Villen mielenkiintoinen historiikki ja poistaa pari vuotta vanha esikoinen, jonka poskettomat Messis täs, Stikkaa lamppuun eldis, Nyt tarkasti (alati varuillaan), 100 x 200 mg (2004), Ett uppoo yms. biisit rokkaa edelleen.

    Lisäksi Steen1:n eli Seppo Lampelan esikoisromaanin “Hullu klovni” on määrä ilmestyä tämän vuoden puolella.

    LINKIT
    Monsp Records
    Loost Koos
    Nopsajalan kotisivut ja Myspace
    Ville Kalliosta

    AIHEESEEN LIITTYVÄÄ SYVALLAPELISSA.COMISSA
    Blogi: Taivas kattona -video (2008)
    Uutinen: Loost Koosin uutukainen Myspacessa (2008)
    Uutinen: Loost Koos ei väistä ellei tunne (2008)
    Arvostelussa: Loost Koos - Peruna ja timantti (2007)
    Arvostelussa: Monsp Records 1997-2007 -kokoelma (2007)
    Haastattelussa: Loost Koos (2007)
    Arvostelussa: Nopsajalka - Tontilla taas (2006)
    Haastattelussa: Nopsajalka (2006)

    Lähde: Monsp.com, oma

    0 KOMMENTTIA

     

    Lisää kommentti
    Sinun täytyy kirjautua sisään voidaksesi kommentoida.
banner