-
25
HeiOivalluksia syvällä idässä I
Kirjoittanut Mikko, 25 Hei 2008, kello 22:26
Edes minä en pysty olemaan hoppipäissäni ympärivuotisesti, joten välillä täytyy irtautua kauas kaikesta kuten Kymppilinjan pojat muutama vuosi sitten. Viimeisen viikon aikana reissasinkin Mansen laitumilta yhä syvemmälle peliin läksiessäni uhkaavalta kuulostavan Itä-Suomen ympyröihin, lähelle arvaamattoman naapurimaamme Venäjän rajaa. Maiseman vaihtuessa on luonnollista, että myös näkökulmat esimerkiksi musiikkia kohtaan vaihtuvat ja levyjä pääsee tarkastelemaan uudesta vinkkelistä. Niin kävi nytkin.
Reissun ensimmäisen levyn poistin Kuopiosta Levykauppa Äx:stä. Hetkeä aiemmin kaupasta muuten poistui eräs tunnettu julkisuuden henkilö Joniveljen uusin levy kourassaan. Onnittelut hyvästä valinnasta ja terveisiä! Asiaan: en erityisemmin perusta reggaesta, varsinkaan suomalaisesta sellaisesta, vaikka aina musiikkimakua kysyttäessä vastaankin kuuntelevani “ihan kaikkee, mutta eniten varmaan räppiä JA SIT reggaeta yms”. Nopsajalan “Tontilla taas” -debyyttisoolo kolahti tosin ilmestyessään aika isolla kädellä, mutta reggae-innostus loppui tästä huolimatta hyvin nopeasti. Myös Paarman levy löytyy, mutta siitä taas en digannut kuin parin kappaleen verran.
Raappana on ollut suomalaisen reggaen saralla isoin juttu jo vuoden päivät. Oon sen verran vastarannan kiiski, että en millään haluaisi olla samaa mieltä valtaväestön kanssa jonkun levyn tai artistin laadusta. Kun kaikki hehkuttivat Raappanaa ja miehen esikoissooloa “Päivä on nuori”, kynnys levyn tarkastamiseen nousi ja peräännyin hypeä. Nyt, kun lokakuussa 2007 julkaistu albumi on ehtinyt viettää kauppojen hyllyillä yli puoli vuotta, päätin ostaa platan ja antaa sille tilaisuuden. Ja voi että kuinka kova levy on kyseessä, erityisesti kesää ajatellen!
Sen tiesin kyllä ennakkoonkin, että Kasvonpiirteet on viime vuoden ylivoimaisesti hienoin kappale (hauska, sympaattinen, rehellinen, lämmin, hyvin kirjoitettu, tarttuva kertosäe, erinomainen tausta, loppubiitti), mutta koko Raappanan muukin levy on ihan klassikkomateriaalia. Hyvällä tyylillä esitettyjä viisaita sanoja sekä lämminhenkisen huumorin sävyttämää tarinankerrontaa. Raappana osaa todella pukea ajatukset sanoiksi, pelkäämättä kuulostaa lapselliseltakin. Albumilla on yksinkertaisen toimiva soundimaailma.
Itse Levykauppa Äx oli helposti löydettävissä, kuten Kuopiossa tuntuu kaikki olevan. Keskusta pyörii ison ja aktiivisen torin ympärillä ja kaikki palvelut näyttävät olevan helposti saatavilla. Levykauppa Äx on hieman ahdas mesta mikäli levyjä kärkkyy useampi innokas, mutta vetoketjuperiaattella homma toimii. Räppiosastolla on suomalaiset ja ulkomaalaiset tuotokset sekaisin, mutta kuitenkin aakkosjärjestyksen mukaan löydettävissä. Valikoima on yllättävän hyvä ja palvelu oli tiskin takana notkuvista rokkikarjuista huolimatta mukavan leppoisaa. En huomannut hirveästi levyjä alessa, mistä joutunee antamaan miinusta.
Seuraavassa merkinnässä metsästellään levykauppaa Savolinnasta ja tingataan alennusta.
Mikko - 28.7.2008, kello 14:27Rumble: Joo, ehdottomasti!! Pyrin liikuskelemaan Kuopion nurkilla vielä myöhemmin tänä kesänä, jos vaan saan asioita järjestykseen. Jes!
Rumble - 27.7.2008, kello 21:00Äx on must. Kuopiosta ei pahemmin muita levykauppoja löydy - paitsi tietenkin Anttilan Top Ten ja Sokoksen main main mainstream-osastot. Ennen taisi olla myös Free Records Shop, josta sai kiekkoja huokeaan hintaan, mutta sekin lopetti vuokrasopimuksen päätyttyä. Levykauppa Äx:ssä pystyy tilaamaan helposti haluamansa levynsä, mitä ei tietääkseni näissä Anttilan ja Sokoksen mestoissa pysty tekemään yksilöllisesti. Tuonne myös jotkut artistit tuovat omakustanteita laajentamaan Äx:n jo monimuotoista tarjontaa. Niin, pienihän se on mutta sitäkin kivempi!
Ja Mikko: Otapa yhteyttä seuraavan kerran, kun näillä kulmilla liikuskelet. Pistetään meeting pystyyn, aye?
jeeesh. - 25.7.2008, kello 23:30Ohho!
Kuopio on kyllä mahtava. Taisin kanssa tossa levykaupassa pyörähtää, mut väsyneenä ja ahistuneena halus vaan pooois.-
KATEGORIAT
Artikkelit
Big Wing inc.
Blogit
Cheek
Chyde
DVD
Haastattelut
Levyarvostelut
Mike Lawry
Raimssi
Reportaasit
SP
Steen1
Syvällä Pelissä
Uutiset
Video
Audio
Kuvat
UUSIMMAT
Uniikilta mixtape, kuuntele maistiainen
EXCLUSIVE: Uniikki x Cheek x TPH x
Tykopaatin levy 3.12
Diamond Party lauantaina
Mista S perjantaina YleX:llä
Huge L:n vinyyli 1.12
EXCLUSIVE: Eeegac vs. Paramore
Vuoden parhaat musavideot 10-1
Vuoden parhaat musavideot 20-11
Vuoden parhaat musavideot 30-21
ARKISTO
MAINOKSET
-
© Copyright 2005-2008 Syvällä Pelissä.
Syvällä Pelissä
Info
Blockfest
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
Foorumi
Yleinen keskustelu
Syvällä Pelissä
Kotimainen musiikki
Ulkomainen musiikki
Tapahtumat
Audiosi
Tuottaminen
Kirpputori
Kauppa
Etusivu
Studio
Tietoa

