-
6
HeiRaimssin kolmas albumi ilmaiseksi
Kirjoittanut Mikko, 06 Hei 2008, kello 22:38
Tamperelainen rap-artisti Raimssi julkaisee kolmannen pitkäsoittonsa, “Yllättävä vainu!”, ilmaiseksi syvallapelissa.comissa. Aiemmin kaksi Turnin’ Recordsin kautta ilmestynyttä albumia tehnyt artisti perustelee päätöstään sillä, että mahdollisimman moni pääsisi kuuntelemaan miehen uutta tuotantoa.
- Oon huomenna lähdössä armeijaan ja halusin laittaa ennen sitä uuden albumini ilmaiseksi jakoon, Raimssi kertoo.
- Toivon tällä tavoin saavani mahdollisimman monen uuden ihmisen kuuntelemaan musiikkiani ja tahdon päästä heti poikakoulun jälkeen uusien projektien kimppuun.
Raimssi nousi suurempaan tietoisuuteen nuorena lahjakkuutena, solmittuaan jo 13-vuotiaana levytyssopimuksen Turnin’ Recordsin kanssa. Nuorukaisen debyyttialbumi “Kotiinpäin” ilmestyi vuonna 2003 ja sen seuraaja, “Neron taakka”, kolme vuotta myöhemmin.
“Yllättävä vainu!” -paketti pitää sisällään 15 uutta raitaa, joita ovat olleet tuottamassa Skem (Big Wing Inc.), Coach Beats, Tiedemies, Otniel, Janne K ja Jivefunk. Kappaleilla kuullaan vierailemassa Jivefunkia, Ottoa, Taikamahaa, Majakkaa sekä Rae-nimistä laulajaa. Ainoastaan levyn kuutosbiisi Täytyy olla paras on julkaistu aiemmin keväällä “Syvällä Pelissä -kokoelma vol. 1:llä”. Paketin mukana tulee myös leikattavat kannet.
Raipen edellinen levy laitettiin jo aiemmin ilmaiseen nettilevitykseen toukokuussa, löydät sen täältä.
“YLLÄTTÄVÄ VAINU!” -BIISILISTA:
01. Je! (Tuottanut: Jivefunk)
02. Mua varten (Tuottanut: Jivefunk)
03. Yllättävä vainu (Tuottanut: Janne K)
04. Kiire, kiire (Tuottanut: Janne K)
05. Ainakin kuu (Tuottanut: Jivefunk)
06. Täytyy olla paras ft. Jivefunk (Tuottanut: Jivefunk)
07. Jysäri (skit) (Tuottanut: Jivefunk)
08. Räjäytän tän talon ft. Otto (Tuottanut: Otniel)
09. Viiden jenin romantikko ft. Taikamaha & Majakka (Tuottanut: Coach Beats)
10. Täällä ois (Tuottanut: Coach Beats)
11. Luokkakokous (Tuottanut: Tiedemies)
12. Haussa (Tuottanut: Skem)
13. Kuljake (skit)
14. Teille ft. Rae (Tuottanut: Janne K)
15. Meditaatio (Tuottanut: Skem)
Timo - 7.7.2008, kello 10:46Viime levy ei oikein iskenyt, mutta tää kuulostaa jo huomattavasti paremmalta. Hyvänkuulosta tuotantoa ja paikoittain hauskoja läppiä ja muutamia mielenkiintoisia aiheita. Lisäks täytyy sanoo et Taikamahalla on sitä karismaa!
Mikko - 7.7.2008, kello 9:29Saako tähän kirjottaa myös toivomuksia? Haluisin Raimssin vieraskirjan takas online, jokseenkin mahtavaa luettavaa.
watch yo nuggets - 7.7.2008, kello 7:15Tää kyllä yllätti positiivisesti. Hyvää saundia.
Vinnie - 7.7.2008, kello 6:59Yllätyin. Raimssin tekstit on ollu mun mielestä aina kunnossa, mutta ulosannissa on ollu suuria kankeuksia. Mun mielestä on hassua, että jos räpätään rennosti tampereen murteella, niin silti räpätään jotkut riimit kirjakielellä. Tälläkin platalla pari sellasta kohtaa oli, mutta onneks ulosanti on kehittyny ilmeikkäämpään suuntaan.
Kertosäkeisiin oli panostettu hienosti (Kiire, kiire + Taikamaha + Rae!), biitit oli kovia ja featit ihan ok. Kuuntelin kerran läpi tänä aamuna tullessani töihin ja tekis mieli jo pistää uudestaan soimaan. Täytyy olla paras -biisi on ainoo, jolle en sillai oo lämmenny.
Tiedemiehen letkeen funkki Luokkakokous-biitti :O
-
KATEGORIAT
Artikkelit
Big Wing inc.
Blogit
Cheek
Chyde
DVD
Haastattelut
Levyarvostelut
Mike Lawry
Raimssi
Reportaasit
SP
Steen1
Syvällä Pelissä
Uutiset
Video
Audio
Kuvat
UUSIMMAT
Uniikilta mixtape, kuuntele maistiainen
EXCLUSIVE: Uniikki x Cheek x TPH x
Tykopaatin levy 3.12
Diamond Party lauantaina
Mista S perjantaina YleX:llä
Huge L:n vinyyli 1.12
EXCLUSIVE: Eeegac vs. Paramore
Vuoden parhaat musavideot 10-1
Vuoden parhaat musavideot 20-11
Vuoden parhaat musavideot 30-21
ARKISTO
MAINOKSET
-
© Copyright 2005-2008 Syvällä Pelissä.
Syvällä Pelissä
Info
Blockfest
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
Foorumi
Yleinen keskustelu
Syvällä Pelissä
Kotimainen musiikki
Ulkomainen musiikki
Tapahtumat
Audiosi
Tuottaminen
Kirpputori
Kauppa
Etusivu
Studio
Tietoa

