

Monsp Recordsin uusin julkaisu on mielenkiintoinen tapaus. Muun muassa MC Taakibörsta -kolmikosta ja edesmenneeltä MoonTV-kanavalta tutun rääväsuun Edu Kehäkettusen sekä skootterillaan päristelevän, alati silmiään aurinkolasien turvin suojaavan DJPP:n yhteislevy “Hyvän olon konsultit” aiheuttaa nostalgisen fiiliksen. Levyn kansikuvasta kun tulee vahvasti mieleen se kursailematon haista paska -asenne, millä Edu ja kumppanit ihastuttivat sekä vihastuttivat suomalaisia 2000-luvun alussa. Joku voisi vetää tästä asenteesta jonkinlaisia aasinsiltoja myös Monspin ensimmäisiin punk-julkaisuihin ysärin lopulta. Toisaalta taustalla vaanii pelko siitä, ettei Edu ole pysynyt alati laadukkaamman suomirap-tarjonnan perässä mukana ja että levy kuulostaakin pelkältä väsyneeltä vitsiltä.
Edu Kehäkettunen & DJPP - Hyvän olon konsultit
Monsp Records, 2008
Biisilista:
01. Hyvän olon konsultit (intro)
02. Loota kii
03. Kolmepiippuinen juttu
04. Hajuton, väritön, mauton feat. Asa & Davo
05. Karvattomat koirat feat. Asa
06. Saanks mä murista sun muffinssiin feat. Stig Dogg
07. Kysy Ketulta (skit)
08. Ei oo valmis feat. Davo
09. Pestään pyykkiä feat. Davo
10. Supershedut feat. Superjanne
11. Oi, mitä miehiä feat. Särre
12. Kullii (skit)
13. Kullii feat. Stig Dogg
14. Karvattomat koirat feat. Asa (Gary Peitsamo -remix)
Ehkä vähän yllättäenkin, “Hyvän olon konsultit” kuulostaa ensimmäisellä soittokerrallaan kaikelta muulta kuin väsyneeltä kiekolta. Edun ja DJPP:n suurimmaksi osaksi yhdessä väsäämät taustat ovat yksinkertaisesti törkeän kovia läpi levyn. Veikkaan, että useampi tuottaja tulee itkemään tämän takia. Loota kii ja Saanks mä murista sun muffinssiin -tyyliset biitit ovat täydellisiä esimerkkejä biittien tasosta, vaikka ovatkin lähes vastakohtia toisilleen. Loota kii on kutkuttavan upeasti rakennettu kokonaisuus, jolla yhdistyvät Tuukka Helmisen sello, aivan poskettomasti armottomaksi ujellukseksi flipattu härö voksusample, Dj Fiskarsin skrätsit sekä biitin perustana toimivat leppoisat samplet.
Saanks mä murista sun muffinssiin taas on loppupeleissä äärettömän minimalistinen, vain funkkaavan samplen ja matalan bassolinjan avulla koukuttava pläjäys. Eikä muutkaan biitit jää esimerkkien rinnalla kalpeiksi. Lopuista taustoista mainittakoon ainakin Supershedut -träkin kasariräpin ja g-funkin risteytys, joka tuntuu olevan kuin luotu biisissä feattaavaa Superjannea varten. Kolmepiippuinen juttu potkii kovempaa kuin Bruce Lee ja Chuck Norris “Way of the Dragonissa” yhteensä. Entä Pestään pyykkiä, jossa tunteikkaasta samplesta on revitty tarkoituksella ilo irti vetämällä homma överiherkistelyksi?
Ja mitä tulee räppeihin, niin uskallan väittää, ettei kukaan poistu tämän pitkäsoiton ääreltä nauramatta. Ainakaan mä en pystynyt olemaan repeämättä ääneen, kun jo edellä mainitulla Pestään pyykkiä -biisillä kuunnellaan ensin dramaattista voksusamplea puoli minuuttia Edun fiilistelyjen kera, kunnes artisti toteaa heti ensimmäisen versen alkuun: “Mul ei oo mitään vitun hajuu mitä toi fägäri tos sanoo… Mut ei se ookaan niin oleellista.” Ja tällä levyllä, se ei todellakaan ole oleellista.
Sen huomaa jo levyn toisella raidalla Loota kii, jolla ei ole mitään muuta sanomaa kuin se, että Edulla on ns. loota kii ja kaikilla Edun mielestä hyvillä tyypeillä on myös loota kii. Silti kyseinen biisi onnistuu olemaan pirun viihdyttävä. Kehis osaa olla hauska ja tarpeen tullen erittäin härski jätkä, mutta versethän on oikeasti täynnä fillerilaineja, joilla koitetaan vaan päästä pois muutaman onnistuneen läpän jälkeisestä hämmennyksestä. Välillä tuntuukin, että Kehäkettunen puskee riimejä sanavalmiina jätkänä vapaatyylillä. Plussaa kuitenkin siitä, että ainakin vuodella myöhästyneeseen levyyn on saatu spontaani tunnelma.
Loppujen lopuksi on kuitenkin ihan sama, minkälaista kuraa ne sanoitukset on. Tällä levyllä kun ei ole kyse siitä, kuka löytää ensimmäisenä kolmannen versen kuudenteen tavuun piilotetun kaksoismerkityksen, vaan tarkoitus on viihdyttää kuuntelijaa. Edu Kehäkettunen on suorapuheinen, miellyttävällä tavalla räppäävä sekä koprolaliasta kärsivä ADHD-potilas, joka saa tilaisuuden räpätä loistaviin biitteihin. Ja se jos mikä on viihdyttävää.
Feateista sen verran, että Asa ei ole koskaan kuulostanut yhtä hyvältä kuin mies kuulostaa Karvattomat koirat -biisin Gary Peitsamo remixillä. Biitti natsaa tyyliin täydellisesti ja toisin päin. Särre ja Stig Dogg vierailevat platalla ansiokkaasti, mutta Superjanne ei vastaa ehkä ihan niin hyvin odotuksia, kuin pitäisi. Davo on sillä kuuluisalla nextillä levelillä lörpöttelyjensä kanssa: kuulostaa hyvältä… mutta siis mitä se oikein sanoo?
“Hyvän olon konsultit” on jokaisen tossun alla olevan suomalaismiehen hankinta.
3½/5
LINKIT
www.myspace.com/edukehkettunen
www.myspace.com/djstreetkobra
www.monsp.com/
|
Artikkelit
Big Wing inc.
Blogit
Cheek
Chyde
DVD
Haastattelut
Levyarvostelut
Mike Lawry
Raimssi
Reportaasit
SP
Steen1
Syvällä Pelissä
Uutiset
Video
Audio
Kuvat
Blockfest julkisti kaikki artistinsa!
Sine Ira julkaisee ensimmäisen levynsä
Hoivis on “Matkalla jonnekin”
Flegmaatikot Blockfesteille
Blockfesteille artistikiinnityksiä
Red Bull Music Academy lähestyy
Saurukselle kilpailija
Pitkä kuuma kesä viikonloppuna
Poikkeus sääntöön vuoden kesähitti
Japin ja Jopin albumi julkaistu
© Copyright 2005-2008 Syvällä Pelissä.
Syvällä Pelissä
Info
Blockfest
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
Foorumi
Yleinen keskustelu
Syvällä Pelissä
Kotimainen musiikki
Ulkomainen musiikki
Tapahtumat
Audiosi
Tuottaminen
Kirpputori
Kauppa
Etusivu
Studio
Tietoa

