Kauhasen veljekset Simo (artistinimeltään Ola) sekä Tuomas (Efu) opittiin 2000-luvun alussa tuntemaan porvoolaiskaksikko Näkökulmana. Debyyttilevy “Tulikaste” vei ilmestyessään (2003) monien sydämen ja fanien pitkän odotuksen palkinnoksi esikoislevylle on vihdoin tulossa jatkoa kesäkuussa ilmestyvän “Elä unelmaa tai kuole mukana” -pitkäsoiton muodossa. Syvallapelissa.comin haastattelussa kurkataan tulevaan, menneisyyteen ja artistien pään sisään.

Sooloartistit mainitsevat usein haastatteluissaan, kuinka esimerkiksi isoveljeltä lainatut kasetit tutustutti tyypit räpin pariin. Te olette veljeksiä, joten kuinka te tutustuitte kyseiseen musiikkityyliin?
Ola: Me tutustuttiin käytännössä samaan aikaan räppiin ja kuunneltiin samat levyt puhki. Oliskohan vuosi ollut ‘96. Wu-Tang, Nas, Mobb Deep ja Jay-Z soi meidän talossa ja autossa niin paljon, että mutsilla jäi varmaan elinikäiset traumat, haha.

Efu: Juurikin noin. ‘95-’96 molemmat löysi saman jutun, mikä ei sinänsä ollut ihme, koska huoneet olivat vierekkäin ja jos toinen kuunteli jotain, niin toisen piti kuunnella samaa. Nyt pitäis varmaan olla kiitollinen samanlaisesta musiikkimausta.

Pyöriikö samat New Yorkin helmet yhä soittimessa?
Ola: Kyllä vaan, noi edellä mainitut artistit on edelleen ne, joita eniten diggailee räpin saralla. Mun on ollut aivan vitun vaikeaa löytää uusia juttuja, mistä innostuisin. Räppi on nykyään aikamoista kuraa pääosin, mutta onneksi on edes muutamia poikkeuksia. Uudemmista nimistä fiilistelen eniten Clipseä ja Joe Buddenia. Joka tapauksessa, ysäri oli hiphopin parasta aikaa. Aamen.

Efu: Just, uusista Clipse ja Budden on ainoat, joita mä oon ihan vilpittömästi fiilistelly. Totta kai välillä kuulee sellasia ”ihan hyviä” juttuja joltain randomräppäreiltä, mutta ne ei oikein kanna ikinä.

Ola: Jep, nimenomaan hyviä biisejä, ei hyviä albumeita.

Tästä voisi päätellä, että teidänkin tavoitteena on tehdä ennemmin hyviä albumeita kuin hyviä yksittäisiä kappaleita?
Efu: Mä en sanoisi niinkään, koska hyviä levyjä ei ole ilman hyviä yksittäisiä kappaleita. Me koitetaan tehdä kokonaisuuksia, mutta kyllä me kuitenkin tehdään biisit yksi kerrallaan ja koitetaan aina saada yksittäisestä raidasta mahdollisimman hyvä. Kai se on sitäkin, että en mä voisi julkaista levyä missä on täytebiisejä, pitää kuitenkin pystyä olemaan ylpeä työstään.

Ola: Näin. Albumia tehdessä kuitenkin pyritään tekemään sellaisia biisejä, mitkä sopii saundillisesti ja teemallisesti keskenään samalle levylle.

Onko teillä paljon näkemyseroja tekstien, soundien tai musiikin suhteen ylipäätään vai tuleeko veljekset studiossa hyvin toimeen?
Ola: Me tullaan aika älyttömän hyvin toimeen studiossa. Totta kai joskus on kunnon veljesriitoja, mutta mä näen sen ainoastaan hyvänä asiana, että asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä. Meidän päät toimii aika samalla tavalla ja visiot biiseistä ovat samanlaisia, joten yleensä ollaan yksimielisiä biiteistä. Harvoin on myöskään sellaisia biisejä, mistä toinen tykkää ja toinen ei. Levybiiseistä ei oo tarvinnut pahemmin vääntää kättä.

Efu: Joo, ei oo kauheasti tarvinnut ikinä edes selittää aiheita, joskus on riittäny et sanoo: ”keksin biisin nimen” ja toinen on silleen, että ”okei, tehään tää”. Molemmat kirjoittaa ja jotenkin ne (tekstit) on aina natsanneet yhteen. Ainut asia mikä meidän musiikin tekoon on vaikuttanut negatiivisesti, oli kun asuttiin kämppiksinä vajaan vuoden verran. Toista näki niin paljon himassa, ettei juurikaan huvittanut mennä studiolle enää yhdessä.

Efu, ainutlaatuisen äänesi takia räppisi ovat monesti vaarassa hukkua biitin alle. Kuinka vaikeaa kappaleita on nauhoitella noin persoonallisella äänellä ja onko siitä ylipäätään ollut mitään haittaa?
Efu: Kyllä mä oon aina tiedostanut, että mun ääni on erilainen kun muilla, mutta ennemmin mä näen sen positiiviisena kuin negatiivisena asiana. Joskus junnuna en digannu, kun en kuulostanut perusräppäriltä, mutta kun pääsi sinuiksi sen (äänen) kanssa ja oppi käyttämään sitä, niin ei siitä oo kyllä stressannutkaan. Mä oon tosi tyytyväinen siihen miltä kuulostan, ja jengi ei ainakaan voi luulla mua keneksikään toiseksi.

Ola: Plus Tuomaksen ääni on cool like dat. Mä oon jopa vähän kateellinen siitä joskus.

Debyyttilevynne “Tulikaste” ilmestyi niinkin varhain kuin 2003 ja sai tuolloin paljon huomiota osakseen itsenäiseksi julkaisuksi. Kuinka paljon sitä painettiin ja mitä kerrottavaa teillä on esikoisestanne?
Ola: Se oli sitä aikaa, oltiin nuoria ja nälkäisiä. Sitä painettiin törkeän pieni painos, oisko ollut 250 kappaletta. Se myytiin nopeasti loppuun ja kysyntää olisi ollut, mutta oltiin niin business-wise jäbiä, ettei painettu lisää. Mä en pysty ite kuuntelemaan tota levyä ilman, että korvat punottais, mutta yllättävän paljon on tullut palautetta, että jengi fiilistelee sitä edelleen. Se on aika imartelevaa kyllä.

Efu: Haha, mä olin niin ”business-wise”, et myin omankin kappaleeni pois. Ei oo ees pystynyt kuuntelemaan korvat punoittaen. Jos totta puhutaan niin olihan se kauhean opettava prosessi, mutta en mä kyllä enää löydä itseäni siitä jäbästä, joka mä silloin olin. Ihan törkeän eri meininki nykyään, mutta niinhän ne sanoo, että ihminen muuttuu viiden vuolen välein.

Olitte siis 17-19-vuotiaita silloin?
Ola: Korjataan sen verran, että “Tulikasteen” nauhotusten aikaan mä olin kuudentoista kypsässä iässä ja Tuomas 18.

Millaista aikaa se oli teidän elämässänne ja kuinka varhain olette jo aloittaneetkaan musiikinteon?
Efu: Me aloitettiin joskus 99-00 vaihteessa, kun Simo aloitteli biittien tekoa, ja pyys mua räppäämään niihin sen kanssa. Aluks biisejä tehtiin randomisti silloin tällöin, mutta koko ajan innostuttiin enemmän ja enemmän, ja biisejä alkoi syntymään hyvään tahtiin. Niin kuin mä sanoin, mä en enää juurikaan löydä itseäni siitä jäbästä joka silloin olin. En oikein saanu kiinni mistään. En opiskellu, ja olin koko ajan enemmän tai vähemmän jossain ongelmissa. Temperamentti on muutenkin ollut aina mun ongelma, nykyään mä vaan osaan hallita itseni paljon paremmin kuin siihen aikaan.

Ola: Mun eka nauhotus oli kuudennella luokalla, kun vedettiin MC Paperi Teen kanssa suoraan kassulle biisi nimeltä Psycho Toto, joka kertoi meidän kuumapäisestä koirasta. Biitti otettiin suoraan Casion halpissynasta, shit was bangin’! Totisemmin musahommat alko vuonna 2000 suomiräppibuumin innoittamana. Oli helppoa alkaa räppäämään tosissaan, kun huomas että muutkin teki sitä. Räppihommia lukuunottamatta ne ajat oli varsin kurjia, välit silloisiin frendeihin viileni, kun huomasin niillä olevan eri intressit, kuin mulla. Jengi halus päristellä mopoilla, mä halusin vaan tehä musaa. Lopulta elin tätä hoppishittii niin syvällä, että se alko jo vituttaa, kun en vapaa-aikaa muuhun käyttänytkään. Tätä kautta kuitenkin löysin nykyiset parhaat ystävät, joten näin sen kai piti mennä.

Vierailunne Elastisen toisella soololevyllä “Anna soida” tuli jopa monelle teidän fanille yllätyksenä. Mistä lähti yhteistyö Elan kanssa ja vaikuttiko featti jotenkin merkittävästi teidän suosioon/tunnettavuuteen?
Ola: Ela halus ottaa levylleen jotkut uudet jätkät mukaan, ja kysy meitä. Ei siinä tarvinnu kahta kertaa miettiä. Se oli meille vitun iso juttu, Fintelligens on ollut Suomesta ylivoimaisesti suurin vaikute. Eihän me sillä biisillä singahdettu tähtitaivaalle, mutta saatiin arvokasta kokemusta, kun käytiin keikoilla messissä, joissa vastaanotto oli poikkeuksetta positiivinen.

Efu: Juurikin näin. Ei tarvinnu kauheasti miettiä, että mennäänkö mukaan. Kimmo (Elastinen) itse asiassa kysy siitä biisistä Pipefesteillä ’06, kun juteltiin ja mä jäädyin aivan täysin. Se on kuitenkin Suomessa niiden parin ämseen kohdalla keitä mä katon ylöspäin joissain asioissa.

Missä asioissa?
Efu: Yleisestikin mä arvostan sitä, että asiat tehdään hyvin ja viimeisen päälle, mä uskon niin, että jos ei artisti vaivaudu antamaan kaikkeaan, miksi joku vaivautuisi antamaan aikaansa artistin tsekkaamiseen. Mä pyrin tekemään sen, mitä ikinä teenkin, aina loppuun asti ja niin hyvin kun vain on mahdollista. Noi on niitä asioita, joita mä arvostan esimerkiksi Kimmossa, se on nähnyt vaivaa sen eteen mitä on saanut. Ja lisäks se osaa tuottaa biisejä sekä on esiintyjänä ihan omassa sarjassaan.

Teidänkin livekeikkoja on kuvailtu hyvin energisiksi. Mistä luulette sen johtuvan ja kuinka paljon äijät panostaa keikkoihin?
Ola: Keikkoihin panostetaan kaikkemme. Se on sitä, mitä mä rakastan tehdä kaikkein eniten. PMMP sano hauskasti jossain haastiksessa, että ennen ne lähti keikoille käännyttämään jengiä vaikka väkisin niiden faneiksi. Meillä on sama periaate. Sit, kun jokainen talossa ollut käy ostamassa meidän levyn, keikka on mennyt hyvin.

Efu: Ollaan vedetty keikkoja niin monta kertaa valmiiksi negatiiviselle yleisölle ja siitä just lähti se ” talvisota ” -meininki. Aina me ollaan saatu jengi diggaamaan meistä. Siitä mä oon aika ylpeä, että ei ole ikinä ollut keikan jälkeen fiilis, etteikö olisi antanu kaikkeaan.

Olette tällä hetkellä Kenola Music -nimisen levylafkan listoilla, joka on aikaisemmin julkaissut suomirapin parista vain Kymppilinjan levyn. Miten päädyitte Kenolalle?
Efu: Mä vierailin Kymppilinjan levyllä, ja olin siten jätkien levyn julkkaribileissä vetämässä sen feattiversen, jonka jälkeen menin Luxin terassille röökille. Keno (Kenola Musicin tj) istui samaan pöytään ja kysyi, jos kiinnostaisi tulla soittamaan matskua. Oltiin samaan aikaan puhuttu julkaisusta muidenkin lafkojen kanssa, mutta noiden kanssa vaan natsas kaikki hyvin.

Julkaisitte syvallapelissa.comin kautta “Odotusmusiikkia” -nimisen kokonaisuuden, joka pitää sisällään kymmenen tulevalta albumiltanne pois jäänyttä biisiä. Miksi juuri nämä biisit jäi pois varsinaiselta levyltä?
Ola: Me ollaan tehty kokoajan vähän niin kuin kahta projektia, albumia ja “mixtapea”. Albumilla noudatetaan aika tarkkaa linjaa, miten se kulkee, mutta mixtapelle on voitu tehdä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Mixtapea me ei nyt siis julkaistakaan ainakaan vielä, mutta annettiin jotain bonareita, mitä ollaan tehty. Noi ei siis oo ikinä ollutkaan menossa albumille. Ne ei oo drop-out biisejä.

Efu: Jep, levylle oli alunperinkin aihealue ja konsepti tosi selvä, mutta välillä huvitti poiketa konseptista ja nää syntyi siitä. Kauheasti jäi vielä studion koneellekin. Joskus varmaan lyödään ulos jossain muodossa.

Ola, julkaisulla samplaat paljon suomalaisia biisejä. Onko sulla kovakin kokoelma suomalaista iskelmää/muuta suomalaista samplattavaa hyllyssä?
Ola: Ei itse asiassa oo. Samplaan yleensä tosi vähän suomalaista. Noi biisit on sellasia, joiden originaaleja me ollaan molemmat fiilistelty, ja haluttiin tehdä niistä omat versiot. Aika paljon on ammennettu inspiraatiota hyvin sanotetusta suomalaisesta musiikista kylläkin.

Efu: Tolla levyllä kuulee meidän Hector-fiksaation. Faija soitti meille muksuina aina Hectoria ja niitä biisejä jäi vaan fanittamaan. Mä voisin tehdä levyllisen Hector-versiointeja. Helposti.

Käsittelette “Odotusmusiikin” träkeillä mm. välinpitämättömyyttä, ihmisten manipulointia, itsehillintää ja masentavia fiiliksiänne. Melankolisia aiheita sekä biittejä. Ensimmäiseksi pakko kysyä, onko näin henkilökohtaisten aiheiden kirjoittaminen vaikeaa?
Efu: Musiikki on ollu mulle ja meille sitä, miltä tunteet kuulostaa. Mä oon pienestä asti purkanu mun fiiliksiä - oli ne sitten hyviä tai pahoja - kirjoittamalla. Sitten, kun räppi alkoi putoamaan, niin totta kai ne samat ajatukset alkoi muotoutumaan laineiksi.

Ola: Henkilökohtaisista asioista kirjoittaminen on mulle kaikkein helpointa. Se tuntuu ainoastaan hyvältä saada purettua tekstiksi kaikkea paskaa, mitä päässä pyörii. Musiikista on tullut mulle luontevin tapa käsitellä omia ongelmia, mä oon tosi huono puhumaan avoimesti oikein kenellekään niistä suoraan. Ihmisenä mä oon yleisesti kuitenkin ihan positiivinen heppu, enkä mikään joka paikan märmättäjä. Ehkä just sen takia, että niitä ikäviä asioita käsittelee jotenkin konkreettisesti, eikä jää rypemään niiden kanssa.

Toiseksi, minkä takia juuri Porvoosta tulee elämän karuista puolista kertovia MC:eitä (te, Paperi T, Don P, Jam jne)? Sanoitukset kuitenkin käsittelevät oikeaa elämää, joten johtuuko melankolisuus nimenomaan Porvoosta vai pelkästään teidän elämästänne?
Efu: Kysehän ei ole siitä, että Porvoo olisi mitenkään erityisen raju tai kova paikka kasvaa, mutta samanlaisia kuulapäitä ja lähiöitä siellä on kuin muuallakin. Ehkä se on just enemmän siitä, miten kukin on elänyt.

Ola: Omista elämäntilanteista se johtuu, että porvoolaisten musiikki on aika melankolista. Tää on kesy pikkukaupunki, mikä näyttää kauniilta kesällä napsituissa valokuvissa. Sen lisäksi täällä on pari perusräkästä lähiöö. Minä ja Jam ollaan muutenkin ainoat meistä, jotka täällä vielä asuu. Ja suurella todennäköisyydellä mäkään en enää asu täällä ens vuonna. Älä käsitä väärin, Porvoo tulee olemaan aina sydäntä lähellä, se ei vaan oo mikään Gotham City.

Onko Kenola-debyytillänne paljon tällaisia melankolisia biisejä ja jos on, uskotteko että kuuntelijat eivät puudu kuunnellessaan läppää rankoista aiheista n. 14 biisin verran?
Ola: Tulevalla albumilla on myös kevyempiä biisejä. Jotkut vanhat hardcore-fanit saattaa mennä shokkiin niistä, mutta mä haluun tehdä just sellaisia biisejä, kun mieli tekee. Sitten kun alkaa sulkemaan ideoita pois - tai vielä pahempaa - miettimään, mitä muut ajattelee omasta musiikista, ollaan vaarallisilla vesillä. Myöskään keikkojen vetäminen pelkillä itkubiiseillä ei huvita, vaikka niitäkin on toki kiva esittää, mutta sopivassa suhteessa. Ei siinä, ei toi levy mitään mansikkapirtelöpoppia oo.

Efu: Ei tosiaan. Tarkoitus oli alun perin tehdä hyvä ellei täydellinen kokonaisuus, ja jos siihen tunkee liikaa tollasia vuodatuksia, niin se jää polkemaan paikalleen. Eihän leffoissakaan ole koko ajan samanlaisia kohtauksia. Täytyy pystyä luomaan kontrasteja biisien välille. Ja nimenomaan tää levy on taltioinut fiiliksiä viime ajoilta, ja ei me olla koko ajan pahalla päällä tai kelata jotain jengin välinpitämättömyyttä tai yhteiskunnallisia asioita.

Kymmenen biisin joukossa on myös yhdet soolokappaleet molemmilta. Tuleeko varsinaiselle albumille ollenkaan soolobiisejä vai onko kaikilla raidoilla molemmat Kauhaset sylkemässä?
Ola: Albumilla ei oo soolobiisejä, noi soolot on sellasia, mitkä on tehty hetken mielijohteesta yksinään. Aika harvoin tulee tehtyä soolobiisejä muutenkaan, kahdestaan tekeminen on vaan yksinkertaisesti siistimpää. Muutenkin tuntuu, että silloin saa revittyä ittestään vähän parempia suorituksia, kun on pientä keskinäistä “kilpailua”.

Elä -biisin kertosäkeessä käskette kuuntelijan elää unelmaa. Mikä on teidän unelma musiikin saralla ja sen ulkopuolella?
Efu: Mun unelma on elää niin, että mä en joudu enää katumaan mitään. Totta kai musiikin suhteen unelma on se että pystyisi elämään tällä ja saisi jotain tunnustusta duunistaan. Muun elämän suhteen se on sitten sitä, että nauttii elämästään ja on onnellinen. Mä oon tehny törkeästi duunia mun unelmien eteen, niin musiikissa kuin elämässäkin. Ja mä aion saavuttaa ne.

Ola: Mun unelma on niin ikään elättää itteni musiikilla. Sehän on perkeleen vaikeeta näin pienessä maassa, mutta ei täysin mahdotonta. Toi biisi käsittelee kuitenkin enemmän sitä, että Suomessa ihmisillä on yleisesti liian vähän uskoa itseensä, eikä uskalleta tähdätä tarpeeksi korkealle. Jengi jämähtää varastoduuniin, vaikka ois aineksia paljon enempään. Se on klisee, mutta täällä eletään vaan kerran, ja jos ei siitä elämästä nauti, niin vituiks män.

”Tulikaste” ilmestyi vuonna 2003 ja seuraava pitkäsoittonne, ”Elä unelmaa tai kuole huomenna”, ilmestyy tänä keväänä 2008. Mitä kaikkea näiden vuosien ja levyjen välillä on ehtinyt muuttua?
Ola: Paljon on tapahtunut. Me ollaan opittu rakentamaan biisejä paremmin, kirjoittamaan paremmin, tekemään parempia biittejä ja miksaamaan paremmin. Tekemisestä on tullu paljon helpompaa, kun oikeasti tietää, mitä tekee. Meillä oli itse asiassa lähestulkoon valmis albumi joskus 2004, mutta se päätettiin jättää julkaisematta, kun tajuttiin, että pystytään paljon parempaan. Piti ottaa aikaa kehittyä ja kasvaa, ja se näkyy nyt. Joskus voidaan sitten julkaista kymmenen levyllistä kadonneita nauhoja. Hehe.

MGI paljasti sp.comin tuottajahaastattelussa, että on tehnyt biittejä teidän levyllenne. Keitä kaikkia plattaa on ollut Olan ja Henkan (MGI) lisäksi tuottamassa?
Ola: Ei ketään. Me tykätään pitää narut omissa käsissä, se on helpompaa ja lopputulos on lähes poikkeuksetta parempi niin. Levy kuulostaa enemmän kokonaisuudelta, kun ei oo kymmentä eri tuottajaa sohimassa.

Efu: Niinpä, ja Suomessa ei ees oo niin paljon tuottajia, että jaksais kaivaa. Totta kai esim. Joniveli, Ela, Don P ja muut tekee törkeän hyviä biittejä ja niiden kanssa olis ollu mahtavaa tehdä duunia levylle, mutta nyt sopivat löytyi omasta porukasta.

Samaisessa haastiksessa kävi ilmi, että teiltä on tulossa myös single. Pitääkö paikkaansa, koska tulee ja minkä niminen? Ja ennen kaikkea mistä kertoo?
Ola: Pitää paikkansa. Biisi on nimeltään Demo, ja se kertoo siitä, että sun pitäis kuunnella mun demoo.

Efu: Ja sen jälkeen kelata se alkuun ja kuunnella uudestaan.

Hahah, mielenkiintoinen konsepti. Pakko vielä kysyä, että onko Paperi T mukana levyllä?
Efu: Ehkä.

Näkökulman “Elä unelmaa tai kuole mukana” ilmestyy kesäkuussa.

www.myspace.com/nakokulma
Lataa “Odotusmusiikkia” tästä
Kenola Musicin sivuihin pääset tutustumaan täältä
A04 -haastattelu vuodelta 2006
Näkökulma, Don P, Jam & Papru - P-Town Massiivi [2007] (mp3)
Efu - Mustavalkomaailma [2006] (mp3)

Teksti: Mikko Määttänen, mikko(at)syvallapelissa.com