-
4
HuhStepa
Kirjoittanut Mikko, 04 Huh 2008, kello 17:49
Jututimme viime keväänä Stepaa, sodankyläläistä Joku Roti Recordsin artistia sekä suomalaisen rap-musiikin uutta piristävää tuttavuutta. Edellisestä haastattelusta on vierähtänyt lähes vuosi ja sinä aikana Stepa on ehtinyt saamaan debyyttipitkäsoittonsa, “MC”, julkaisukelpoiseksi. Albumin tiimoilta keikkaa riittää enemmän kuin koskaan, joten on hyvä tarkistaa, miten mies selviää hengissä ensimmäisestä isommasta keikkakiertueestaan ja miten uusi levy syntyi.
Stepa, pakko tarkistaa tähän alkuun, että vieläkö Sugarhill Gangin Rapper’s Delight on sulle se kaikkien aikojen räppibiisi?
On se ihan ykkönen. Joka päivä tulee uusia hienoja biisejä, mutta kyllä tuo Sugarhill Gangin biisi varmaan kauimmin on soittolistalla pysynyt. Ainakin räppibiiseistä.Olet nyt ensimmäisen isomman kiertueesi takia melkoisessa pyörityksessä. Millä eväillä aiot selvitä keikkasumasta kunnialla?
Päihteet ja pizza. Eiku hyvillä yöunilla jaksaa kyllä. Lepposat kaverit kun on mukana, niin kyllä ne eväät riittää.Opiskelet samalla Tornion ammattikorkeakoulussa. Kuinka opiskelu ja musiikkiin liittyvät työt ovat pysyneet balanssissa kaiken reissaamisen aikana?
Kyllä ne pysyy balanssissa, jos vaan haluaa niiden pysyvän. Mutta paljon nämä reissailut syövät aikaa ja voimia, joten välissä koulua tulee kyllä käytyä vähemmän. Meikällä on nyt hyvä mahdollisuus tehdä musiikkia ja niin poispäin, niin koulu saakin vähän kärsiä. Kyllä tässä vielä silti aikataulussa ollaan koulun suhteen. Ja tulevaisuudessa koitan pitää hommat niin, et vain viikonloppusin teen keikkoja, jos teen.Aikatauluihisi mahtui myös vierailu juuri ilmestyneellä Giant Räbätin “1. erä” -albumilla.
Joo, Kilauttaja (Jan Rantala) kysyi, et oisko kiinnostusta tulla siihen mukaan. Ja olihan mulla. Meillä meni vaan Sopan ja Tykopaatin kans aika kauan ennen kuin saatiin biisi ees aloitettua, mutta joka puolelta tullut kuumottelu autto sitten siihen, että saatiin se lopullisesti tehtyä.Kun vertaa viime vuonna äänitettyjä biisejäsi vanhempaan materiaaliisi, kuulostaa siltä, että olet saanut tietynlaista jämäkkyyttä räppeihisi mukaan.
Ai olen vai?Ehdottomasti. Osaatko arvioida, miten ja milloin olet nykyisen tyylisi löytänyt?
No kiitos kiitos. Kyllä kai se tyyli löytyy, jos jaksaa vain tehdä noita sanoituksia. Jos ne jämäkämmiltä kuulostaa, niin veikkaan, että oon saanut vähän itsevarmuutta tässä aikojen saatossa… Tuolla Lapissa me ollaan niin juroja ja hiljaisia että… Niin ja tuosta tyylistä ja aitoudesta sen verran, että oon koittanut olla vaan mahollisimman oma itteni ja niin pois päin, koska miten muuten sie voit olla aito jos et oo oma ittes. Veikkaan et me oltiin ainakin tämän levyn nauhoittelussa paljon tarkempia entä silloin, kun tehtiin Jukkiksen kans Aromii-mixtapea.Nimenomaan, kaikenlainen väkisin vääntäminen ja tekeytyminen kyllä paistaa läpi kaikesta tekemisestä, jos sellaista on.
Niin ja kyllä niitä auttavia käsiä on vähän joka suunnalta tullu: mc:eiltä, dj:iltä, ja kaikilta.Tästä voidaankin hyvällä aasinsillalla siirtyä debyyttialbumisi “MC:n” kirjavaan tuottajajoukkoon. Sulle on biittejä tehnyt niin Suomen kärkipään osaajat, kuten Aksim ja toisaalta taas oman kylän pojat, kuten Tiskijukkapekka. Miten haalit tuottajat ja biitit levyllesi?
Ei se ole vaikeaa, kun vaan pyytää. Mietinkin, että aika kovia ne nimet on tällä levyllä ja tää levy on minun ensimmäinen. Mutta mitä vittua, ei mulla ole tapana hyvistä biteistä kieltäytyä.Hahah, kenelläpä olisi. Tuottajalistan nimet voi melkeinpä kaikki yhdistää suhun jotain aikaisempia reittejä: Kilari Audion kanssa olet tehnyt ennenkin matskua, Kemmurun kanssa taas keikkaillut ja niin pois päin. Yhden biitin sulle on tehnyt myös Jonny Bro eli Joniveli, jota en osaa yhdistää suhun millään muotoa. Miten yhteistyö Jonin kanssa syntyi?
Mulla oli Jyväskylässä keikka ja Joni soitti siellä levyjä. Sitten illan mittaan tais Joni tulla kysymään, että onko tarvetta biitteihin ja ainahan sitä on. Mentiin sitten kuuntelemaan niitä ja oltiin koodeissa vielä Myspacen kautta jne. Ai niin, ennen kuin kuunneltiin niitä sen biittejä niin pyysin, että soittaa eka Sugarhill Gangia, hahah. Jonihan soitti ja meikä tanssi.Oliko vielä nimenomaan Rapper’s Delight joka lautasella pyöri?
Sepä se.
STEPA - VAPAAPÄIVÄPääasiassa levyä on työstetty kuitenkin Kilari Audion kanssa Joku Roti -studiolla Tampereella. Mitä kaikkea Kilari on tuonut levylle tuottamiensa biittien lisäksi? Minkälaisia neuvoja olet esimerkiksi mieheltä saanut?
Elämäntyyliltä Ilari on minun peilikuva eli perus lungeja hemmoja ollaan. Tykätään aika samantyylisestä musasta, Ilari on ehkä hieman avarakatseisempi musiikin suhteen entä minä, mutta samoista jutuista ainakin räpin suhteen tykätään. Ilari tietää enemmän noista laitteista ja nauhoitteluista, että ammattitaitoa se on meikän meininkiin tuonu. Ennen hyväksyin ekan säkeen, jonka sain vaan purkitettua. Nyt Ilarin kans koitettiin ottaa aina se paras säe, mikä purkitetaan. Meni siinä sitten minuutti tai sen aikaa, ettei enää baariin ehditä.Olet osallistunut myös itse levyllä biittien tekemiseen. Oletko tuottanut paljonkin kamaa aikaisemmin ja minkälainen oli osuutesi taustojen vääntämisessä?
Joo, onhan noita tullut tehtyä. Oikeastaan minun taidoilla tarvitaan paljon tuuria, että biitistä tulee hyvä. Tai sitten hyvä luuppi tai samplet. No, yleensä teen biitin ja Ilari auttaa noissa bassoissa. En oikein bassolinjoja osaa tehdä. Tai siis ne bassosoundit on mulla aina jotain pieruja. Se riippuu biitistä aina, että mitä se tarvitsee lisää. En ole siis mikään huippu tekemään niitä.Käytitte Ilarin kanssa Kysymyksiä-kappaleessa samaa samplea kuin Konvehdinmussuttajien Älä lyö naamaan -träkissä. Mistä idea tähän?
No se on aika vanha biisi. Menee parin/kolmen vuoden taakse. Mut eihän noiden samojen samplejen käyttö mitään uutta ole. Monilla artisteilla on samoja sampleja, joita on käytetty aiemminkin. Tässä tapauksessa se oli vain sattumaa.Kun miettii levysi aiheita ennakkoon ns. vain paperilla, kerrot loppujen lopuksi aika perinteisistä aiheista. Mikä biiseistäsi tekee sellaisia, etteivät ne kuulosta “jo tehdyiltä” tai kliseisiltä?
Kai niissä on se meikän sormenjälki. Meikä on aika nuori, niin ei tästä maailmasta niin hirveästi ole vielä kokemusta, joten tein biisejä niistä asioista jota tiedän. Ei mulla ole siellä mitään “mulla on rahaa ja naisia” -juttuja vaan rehellisesti kerrottua tarinaa esimerkiksi naisista ja siitä, kuinka sitä rahaa saa aina menemään se verran, kun sitä taskuissa on ja vielä lisää ois kiva saada.En oikein tykkää tuosta Jenkkilän “raha ja naiset” -meiningistä. Ennen räppäreillä oli asiaa sanottavana, mutta yhtäkkiä kaikki alkoi kehumaan samalla lailla omasta tilin saldosta. Ennenhän yritettiin olla just erilaisia kuin muut MC’t, ettei astuta toisten varpaille pöllimällä toisten tyyliä. En tiiä sitten mitä sinä tapahtui, mutta en usko, että räpin kulta-ajat on edessäpäin.
“Aromii” -mixtapellasi oli yksi henkilökohtaisempi raita kaverisi menetyksestä. Löytyykö yhtä henkilökohtaisia biisejä myös pitkäsoitolta?
Onhan siellä tietty vähän henkilökohtaisempia tai “ei niin läpänheitto” -juttuja, kun ei haluta olla yhden tempun koira. Ja se on mukavampaa tehdä muunkinlaista juttua. Mietin, että luuleekohan porukka, että yritän vakavammilla biiseillä kosiskella joitain, mutta en koita. Kyllä siellä ihan minun omia ajatuksia läpi käydään.Millä aikavälillä biisit on suurin piirtein purkitettu? Eikös esimerkiksi Vapaapäivä ole jo reilusti yli vuoden vanha tekele?
Joo, oon säästellyt kahta vanhempaa biisiä tätä levyä varten eli Vapaapäivää ja Kysymyksiä. Ne nauhoitettiin keväällä uudestaan ja uusia biisejä aloin vääntämään ja nauhoitteleen kesän mittaan.“MC” on yksi niistä harvoista räppilevyistä, joilla on mukana vielä skrätsejäkin. Kuka niistä levyllä vastaa ja mikä merkitys niillä on sulle?
Dj Massimo on ne vääntänyt. Meikä vaan tykkää skrätsäilystä aika lailla. Meidän kulmilla ei ollu ikinä mahdollisuutta skrätsien tekoon, joten tähän projektiin halusin alun alkaen sitä vinyylin vinkumista…Lopuksi vielä pakko kysyä kahdella biisilläsi feattaavasta Säkästä. Minkälainen juippi on oikein kyseessä? Tiukan kuuloista räpäytystä meinaan.
Säkä on hyvä jätkä. Sellainen “lapinmies”. Eli mies, jolla on selkäranka ja joka osaa ajatella fiksusti.http://www.myspace.com/stepapalupa
http://www.jokurotirecords.com/Teksti: Mikko Määttänen, mikko(at)syvallapelissa.com
Tarkasta myös:
Stepan haastattelu toukokuulta 2007
Stepa - Aromii (streetstyle)-
KATEGORIAT
Artikkelit
Big Wing inc.
Blogit
Cheek
Chyde
DVD
Haastattelut
Levyarvostelut
Mike Lawry
Raimssi
Reportaasit
SP
Steen1
Syvällä Pelissä
Uutiset
Video
Audio
Kuvat
UUSIMMAT
Uniikilta mixtape, kuuntele maistiainen
EXCLUSIVE: Uniikki x Cheek x TPH x
Tykopaatin levy 3.12
Diamond Party lauantaina
Mista S perjantaina YleX:llä
Huge L:n vinyyli 1.12
EXCLUSIVE: Eeegac vs. Paramore
Vuoden parhaat musavideot 10-1
Vuoden parhaat musavideot 20-11
Vuoden parhaat musavideot 30-21
ARKISTO
MAINOKSET
-
© Copyright 2005-2008 Syvällä Pelissä.
Syvällä Pelissä
Info
Blockfest
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
Foorumi
Yleinen keskustelu
Syvällä Pelissä
Kotimainen musiikki
Ulkomainen musiikki
Tapahtumat
Audiosi
Tuottaminen
Kirpputori
Kauppa
Etusivu
Studio
Tietoa

