-
28
KesMinna Immonen
Kirjoittanut Mikko, 28 Kes 2007, kello 23:00
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Vuokatti täyttyy jo seitsemännen kerran artisteista ja festivaalikävijöistä, kun hiphop-festivaali Pipefest jyrähtää käyntiin. Mc:t, dj:t, peinttarit, breikkarit ja beatboxaajat viihdyttävät kahden päivän ajan festivaalikansaa, mutta ketkä ovat varsinaisesti koko tapahtuman takana? Syvällä Pelissä seuraa kesän aikana Pipefestien edistymistä ja esittelee tasaisin väliajoin pääpiruja Pipen takaa. Yksi näistä taustahenkilöistä on Minna Immonen.
Kerro vähän lisää itsestäsi ja toimenkuvastasi Pipefesteillä.
Joo eli oon Minna Immonen ja hoitelen Pipefestin markkinointiviestintää, joka tarkoittaa käytännössä nettipuolen järkkäilyä ja päivittämistä, toimittajien koordinoimista, tiedottamista, yhteistyökumppaneiden kanssa puuhailua ja markkointitoimenpiteiden hoitoa. Kotoisin oon muun porukan tavoin Kajaanista. Tällä hetkellä asun Jyväskylässä, missä opiskelen viestintää ja erikoistun jollain tasolla kulttuurituottamiseen.Pipefestit järjestetään nyt seitsemättä kertaa. Oletko myös itse ollut kaikkina seitsemänä vuotena mukana?
Pipefest on siis vuonna 2001 käynnissä olleen Kainuun Nuoret Johtajat –ryhmän kehittämä tapahtuma. Ite en koulutusta käynyt, mutta porukassa oli mukana useampia kavereita ja sitä kautta oon ollut alusta asti tavalla tai toisella talkoolaisena mukana. Ensimmäinen vuosi markkinointiviestintähommissa ja virallisesti palkollisena oli 2003. Kaks vuotta sen jälkeen samoja hommia hoiti Eerolan Satu ja 2006 vuoroon tulin taas minä.Koska olet ollut alusta asti mukana, tiedät varmaan kuinka monta ihmistä suurin piirtein työskentelee tapahtuman ympärillä vuosittain?
Tapahtuman käytännön toteutuksesta vastaavaan ydintiimiin kuuluu neljä henkeä ja mainostoimisto Pohjolan Myllystä työskentelee muutama tyyppi visuaalisen ilmeen ja taloushallinnan plus lippujen koordinoinnin parissa. Talkoolaisia meillä on itse tapahtuman aikaan 100, järkkäreitä 110, järjestöjen työntekijöitä noin 50. Artisteja jotain 150. Einareita on 125 ja Kaarinoita 40. Lisäksi on yhteistyökumppanien edustajat ja paljon väkeä, jota en luultavasti nyt muista sanoa…Oho, enpä olisi ennakkoon uskonut henkilömäärien pyörivän noin isoissa luvuissa. Jos pysytään vielä numeroissa, niin millainen on Pipefest-kävijöiden ikähaarukka?
Kävijöiden keski-ikä on noin 19 vuotta. Ihmiset sijoittuu ehkä enimmäkseen 17-23 vuoden välille. Järjestäjäporukan keski-ikä on muuten 22.25 vuotta. Ensimmäisten vuosien 15-16 vuotiaista keski-ikä on noussut joka vuosi hieman ylöspäin, niin kävijöiden kuin myös artistien osalta, joista harva oli vielä 2001 iällä pilattu.Tuli muuten kävijöistä mieleen, että viime vuonna kiersi sitkeät huhut, joiden mukaan kaksi ihmistä oli puukotettu festareilla. Onko muita vastaavanlaisia perättömiä huhuja ehtinyt kiertämään vuosien aikana?
Joo, kyllähän juttuja joka vuosi riittää. Viime vuonna oli tosiaan puukotushuhuja iskujen lukumäärillä täydennettyinä. Anulle tuli myös tuntemattomalta taholta puhelu, jossa kysyttiin onko Elastinen kuollut. Positiiviset huhut liittyy useimmiten siihen, että tapahtuma olisi loppuunmyyty, mitä se ei ole vielä koskaan ollut. Ehkä tänä kesänä… Ensimmäisen vuoden villit jutut taisi liittyä siihen, että koko tekijäporukka on karannut piperahoilla Espanjaan. Totuushan oli, että vuoden 2001 Nuoret Johtajat -ryhmä lähti kyllä Espanjaan, mutta omilla rahoilla ja tapahtuma ei tuottanut voittoa. Tietyllä tavalla huhut kertoo tapahtuman kiinnostavuudesta ja eipähän lopu multakaan työt kesken, kun katkon älyttömimmiltä jutuilta siipiä.Huhujen ohessa tapahtumaan liittyy varmasti paljon muistoja. Ikimuistoisin Pipe-kokemuksesi vuosien varrelta?
Muistoja on niin paljon! Viime vuodesta Asan keikka on jääny kaikille varmasti mieleen. Hienoja hetkiä on aina läpi viikonlopun. Itelle loppuillat on yleensä parhaita, kun pahin päivän hässäkkä on omalta osalta rauhoittunut ja kerkee oikeesti keskittymään siihen, mitä ympärillä tapahtuu ja mitä on taas tullut tehtyä. Sunnuntai-illan talkooporukan bileet ja väsyneet jutut on kans aina yhtä ikimuistoisia. Kokonaisuudessaan parasta on saada toimia erilaisten ihmisten kanssa ja nähdä lipunostajia ja muita tyyppejä, joiden vuoksi tapahtuma elää ja hengittää.Viime Pipestä voisi vielä sanoa sen verran, että Anun ja Tiinan kohokohta taisi olla maijan kyydissä vietetty sunnuntai-iltapäivä tulkitsemassa sähkötolppien ja -kaappien tageja paikalliselle energialaitokselle. Hommahan meni tiivistetysti näin: 50 metriä autolla, ulos autosta, ”Mitäs tässä lukee?”, autoon, 50 metriä autolla, ulos autosta, ”Ja mitäs tässä lukee?” ja takasin autoon. ”Sinun isäkö nämä vahingot sitten maksaa?”, ”No ei maksa. Ei oo isä elättänyt vuosiin.” ja 50 metriä… Tapahtuman jälkipuintiin mahtuu monenlaista surkuhupaisaa tilannetta, joista revitään huumoria sitten pitkin vuotta ja hyvä palaute kumoaa mennen tullen pienet soraäänet.
Hahaha, julmaa. Siirrytään sijaintipolitiikkaan. Minkä takia tapahtuma järjestetään juuri Vuokatissa? Sijainti on toki keskellä Suomea, mutta eikö esimerkiksi Helsingin apajat houkuttele?
Vuokatti on osa Pipefestiä ja tapahtumalla on vahvasti kainuulaiset juuret. Hyviä festarin järjestyspaikkoja on Suomessa loppupeleissä aika vähän ja Vuokatinrinteet soveltuu toimintaan loistavasti. Tapahtuman järjestäjistä kaikki on kotoisin Kajaanista ja vaikka kolme neljästä asuukin nykyisin muualla, on mukava tehdä juhlat nimenomaan Kainuuseen. Vuokatissa me toimitaan omalla maalla ja tapahtumaa ympäröivät käytännön järjestelyn verkostot ovat tulleet vuosien saatossa todella tutuiksi ja homma sujuu. Asiakkaille Vuokatilla on tarjota toisenlaisia elämyksiä kuin esimerkiksi Helsingillä, jossa toimintaympäristö olisi meillekin vieras ja monet jutut lupien puolesta varmasti hankalampi toteuttaa kuin Vuokatissa. Koko maan hiphop-kulttuuri pysyy vireänä nimenomaan sillä, että joka kylältä löytyy paikallisia aktiiveja.Hiphop-kulttuurista puhuttaessa, median luoma suomirap -buumi oli käynnissä vuosituhannen vaihteessa ja Pipefestit järjestettiin ensimmäisen kerran sikäli otolliseen aikaan (2001). Silloin kävijöitä oli noin 2000. Nyt kun buumi on laantunut, kävijämäärät taas ovat nousseet. Miksi?
On totta, että Pipen kävijämäärät on tasaisesti nousseet, mikä johtuu tapahtuman tunnettavuuden kasvusta. 2001 suomirap sai ehkä enemmän mediahuomiota ja nyt tietty uutuuden viehätys on hävinnyt. Buumi on ehkä enemmän juuri median luoma kuva kuin koko totuus, koska ainakaan meidän kävijämääriin suhdanteet ei ole vaikuttaneet, eikä niitä juuri ole seurailtukaan. Tietenkin ns. suuri suosio aaltoilee, mutta Pipessä käy se porukka, ketä aihepiiri aidosti kiinnostaa.Julkaisumäärien kehityksestä mulla ei ole mitään tilastotietoa, mutta onhan esimerkiksi tänä keväänä tullut ulos vaikka kuinka monta hienoa suomirap -levyä, joten en olisi kauhean huolissani suosion hiipumisesta. Siitä ehkä vähän, että mistä foorumeilta porukka musiikkinsa nykypäivänä hankkii.
Pipefest jäi tänä vuonna Basso Gaalassa jopa Konemetsä -festareiden taakse “Vuoden tapahtuma” -osiossa. Mielipide tästä?
Niin kuin kaikki varmaan tietää, Basson koko konserni on laajentunut käsittämään paljon muutakin kuin suomalaista räppiä ja konemusiikki -puoli näkyy luonnollisesti äänestystuloksissa. Basson ja Pipefestin kohderyhmä ei ole enää niin yhteneväistä kuin joskus ennen oli, eikä se sinänsä mitään haittaa. Suomihiphop.comista lähtenyt PosseBasso laajentelee omille urilleen ja Pipefest pysyy ikuisesti räpfestarina, vaikka muutakin on ulkopuolelta tässä matkanvarrella ehdoteltu.Turnin’ Fest nousi vuonna 2005 toiseksi puhtaasti hip hoppiin keskittyneeksi festariksi Suomessa. Monet kokivat tilanteen silloin sellaiseksi, että Turnin’ Fest ja Pipefest olisivat verisimpiä kilpakumppaneita keskenään. Mitä mieltä itse olit tilanteesta tuolloin ja Turnin’ Festeistä yleensäkin?
Olihan tapahtumat siinä mielessä kilpakumppaneita, että tapahtumien kohderyhmä on tismalleen sama ja moni lipunostaja teki valinnan tapahtumien välillä, koska välttämättä kesällä ei ole kahdelle festarille varaa ainakaan kauempaa tapahtumapaikoista lähteä.Jos nyt lähdetään ihan yleismaailmalliselta kannalta kuitenkin puimaan tätä asiaa, niin kaikenlaiset diktatuurit, kauppasaarrot ja kartellit ovat aina aika arveluttavia ja maksavilla asiakkailla täytyy olla valinnanvaraa. Turnin’ Festin ja sitä ennenkin olleiden tapahtumien (esim. Blazin’ Oulussa) ilmaantuminen saa järjestäjiä kehittämään Pipeä enemmän ja esimerkiksi 2005 Pipe teki yleisöennätyksen, eli ainakaan kävijämäärään Turnin’ Fest ei vaikuttanut negatiivisesti.
Kyllähän keskustelufoorumeilla oli tuolloin havaittavissa kahtiajakoa Pipefestin ja Turnin’ Festin leiriin, mutta ite en minkään näköistä taistelumeininkiä kannata, koska sellaiseen ei ole tarvista. Muutama meistä Pipen järkkääjistä kerkesi käymään Turnin ’Festeillä itsekin ja nautiskelemaan hiphop-festareista muutenkin kuin työntekijän näkökulmasta ja katselemaan keikkoja, jotka menee monesti Pipessä ohi muiden kiireiden takia.
Niin, teillähän on tänäkin vuonna jonkinnäköisiä uudistuksia Pipessä. Millaisia?
Uusia juttuja varmistellaan tässä matkalla kohti elokuuta. Tässä vaiheessa voisin mainita, että laitetaan alueelle toinen lava, jolla tuodaan esille erityisesti tuntemattomampia nimiä. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty katukoriksen “Rap SM” kehittyy myös puitteiltaan ja toivottavasti useampi uskaltautuu mukaan lauantai-iltapäivän urheilujuhlaan. Einareiden palkitsemista ollaan lisätty, koska Einarit on mielettömän laaja, tärkee ja arvokas verkosto meille. Palkinto lähtee joka viidennen lipun jälkeen, entisen joka kymmenennen sijaan. Päälavalla ohjelmaa pyöritetään ensi festeillä myös hieman eri tavalla. Kaikkea ei pysty vielä paljastamaan, ettei tule lupailtua liikoja…Uudistuksiin liittyen: nyt kun suomalainen rap-musiikki on monipuolistunut ja huomiota ansaitsevia artisteja alkaa olla jo enemmän kuin tarpeeksi, oletteko harkinneet kolmipäiväisiä festareita, jotta kaikki tilaisuuden ansainneet pääsevät esiintymään?
On siitä ollut puhetta ja tulevaisuudessa se on mahdollista, kuten myös alueen laajentaminen. Salaisuus siihen, että Pipefest näkee seitsemännen vuotensa ja toivottavasti paljon lisää on kuitenkin maltillinen kehittäminen ja kasvattaminen, eli kaikki aikanaan.Aivan. Lopuksi pakko kysyä keikkavuodesta 2007, mikä on ollut jo tähän mennessä hullu ulkomaalaisten esiintyjien osalta. Sen takia tuntuu olevan aika järjettömiäkin toiveita siitä, keitä halutaan esiintymään Pipefesteille. Miten te olette reagoineet keikkavuoteen DMX:n hankkimisen lisäksi? Mikä tekee Pipefestistä tapahtuman, jonne on lukuisten muiden keikkojen ohella vaan pakko päästä?
Nimenomaan se, että Pipefest on festari ja ainut laatuaan. Tapahtumassa on omanlaisensa karnevaalitunnelma ja kokemuksena se on yksittäistä keikkaa laajempi. Festarihan on yhtä kuin viikonlopun kestävä täydellinen loma, jonka ajaksi perusarjen velvollisuudet voi jättää kotiin ja keskittyä juhlimiseen ja hyvään musiikkiin. Tänä vuonna loistavien kotimaisten lisäksi tarjoillaan vielä edellä mainittua DMX:ää, eli samasta paketista löytyy urbaani hiphopfestari keskellä Kainuun vaaroja, höystettynä kunnon maailmantähdellä. Voisko hienompaa ja samalla friikimpää olla?Pipefestit järjestetään 3.-4.8.2007 Vuokatissa. Lisätietoja saat surffaamalla osoitteeseen www.pipefest.net
Teksti: Mikko Määttänen, mikko(at)syvallapelissa.com
-
KATEGORIAT
Artikkelit
Big Wing inc.
Blogit
Cheek
Chyde
DVD
Haastattelut
Levyarvostelut
Mike Lawry
Raimssi
Reportaasit
SP
Steen1
Syvällä Pelissä
Uutiset
Video
Audio
Kuvat
UUSIMMAT
Päivitys: Loost Koosille oma lafka
Kuuntele Herrasmiesliigan UV-biisi!
EXCLUSIVE: Herrasmiesliiga
Mestarisoundi täyttää neljä vuotta
Jukka Poika & Nopsajalka YO-talolla
Cheekiltä uusi albumi keväällä
EXCLUSIVE: Ele x Ezra x Greedy
Hyvää joulua!
Mursin ja KITH:n keikka peruttu
EXCLUSIVE: Alivoimal
ARKISTO
MAINOKSET

-
© Copyright 2005-2008 Syvällä Pelissä.
Syvällä Pelissä
Info
Blockfest
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy
Foorumi
Yleinen keskustelu
Syvällä Pelissä
Kotimainen musiikki
Ulkomainen musiikki
Tapahtumat
Audiosi
Tuottaminen
Kirpputori
Kauppa
Etusivu
Studio
Tietoa

